Osa 6: Lapsen etu ei toteudu hallinto-oikeudessa

Hallinto-oikeuden päätöksen rakenne

Hallinto-oikeuksien päätösten rakenne poikkeaa täysin yleisten tuomioistuinten päätösten rakenteesta. Näyttää siltä, että hallinto-oikeudessa tuomarit päättävät ensin lopputuloksen ja sitten alkavat koota takaperoisesti ”näyttöä” sosiaalityöntekijöiden sille toimittamista yhteenvedoista ja muista asiakirjoista.

Yleisen tuomioistuimen puolella tuomari käy läpi todistelua ja punnitsee puolesta ja vastaan pohdinnalla esitettyä näyttöä ja päätyy sen jälkeen lopputulokseen. On ilmeistä, että hallinto-oikeuden takaperoinen päätösten teko perustuu täysin muulle kuin lakimieskoulutukselle. Asiantuntijajäsenellä näyttää olevan niin vahva rooli päätöksenteossa, että lakimiesjäsenet ilmeisesti luovuttavat lapsen edun vaalimisen hänelle. Muutoin ei päätösrakenne ole ymmärrettävissä.

Koska hallinto-oikeus pitää lastensuojelun kirjoituksia sellaisenaan oikeina, niitä kopioidaan jopa sellaisenaan tuomioistuimen päätösperusteluihin.

Hallinto-oikeuksissa on erityinen ”X ei ymmärrä” ”X ei näe” -perustelutapa.

Hallinto-oikeuden päätökseen kirjataan huostaanoton syyksi ”Vanhemmat eivät näe lapsen tuen tarvetta”, ”Vanhemmat eivät kykene näkemään lapsen psykiatrisen hoidon tarvetta”.

Yleensä näissä jutuissa on kyse vastuullisista vanhemmista, jotka ovat hakeneet lapselleen tai itselleen apua, esimerkiksi terveydenhuollosta (esimerkiksi lapsi, jolla on neuropsykiatrista oirehdintaa, ei palvelujärjestelmässä saa oikeanalaista tukea).

Tuomioistuimen ratkaisuksi tällainen perustelu on hyvin erikoinen. Mikä tahansa seikka saadaan tällä tekniikalla kirjatuksi vanhemman viaksi. On täysin mahdotonta ajatella, että käräjätuomari oikaisisi juttunsa ja kirjoittaisi päätökseen, että kantaja on jutun voittanut, koska vastaaja ei ole kyennyt näkemään kantajan väitteiden olevan totta.

Luottamuksen voi menettää vain kerran

Hallinto-oikeudet ovat menettäneet kansalaisten luottamuksen. 2000-luvun edetessä tilanne on entisestäänkin huonontunut. Kansalaiset hymähtelevät päätösten rakenteille, ontuville johtopäätöksille ja päätöslauselmille, jotka poimitaan yksipuolisesti lastensuojelun selvityksistä.

Jokaisessa lasta koskevassa asiassa tulisi arvioida lapsen etu ja tehdä eri toimenpidevaihtoehtojen vertailu punnitsemalla huostaanottoa ja sijaishuoltoa puoltavat ja vastaan puhuvat asiat.

En ole koskaan nähnyt päätöstä, jossa yksityiskohtaisesti ja tosiseikat selvittäen sekä tutkimustulokset huomioiden tehtäisiin tällainen punninta. Mikäli jotain vertailua tehdään, se tehdään näennäisesti kätkemällä perustelut ”lapsen edun” taakse.

Hallinto-oikeudet eivät tunnista sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan harjoittamaa lapsen vieraannuttamista lasta vaurioittavana toimenpiteenä eikä lapsen muukaan kaltoinkohtelu tule näkyväksi. Tällöin saattaa käydä niin, että esimerkiksi nuoren kertoessa sijaishuollon kaltoinkohtelusta hallinto-oikeus perustelee asian ”Kokonaisuutena asiaa arvioiden nuori on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”Vanhemmat eivät kykene toimimaan yhteistyössä”. 

Hallinto-oikeudessa nuorta kiitellään osallistumisesta istuntoon ja kehutaan, kuinka nuori on osannut kertoa hyvin elämästään. Nuoren pettymys on suuri, kun hallinto-oikeuden päätöksessä kaikki nuoren näkemykset ohitetaan.

En ole koskaan nähnyt yhteenkään päätökseen kirjatuksi, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on laiminlyönyt tehtävänsä. En ole koskaan nähnyt päätöstä, johon olisi kirjattuna, että lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ei tunne lasta eikä perhettä, van esittää vain olettamuksia. En ole koskaan nähnyt päätöstä, johon olisi kirjattu, ettei kukaan suullisessa käsittelyssä läsnä ollut viranomaisen edustaja ollut vaivautunut tutustumaan omakohtaisesti lapsen elämään.

Kansalaisten oikeutettuja kysymyksiä:

Miksi suullisessa käsittelyssä esille nousseet lastensuojelun sosiaalityöntekijän laiminlyönnit, lapsen huono hoiva sijaishuollossa ja joskus jopa kaltoinkohtelu eivät näy päätöksissä?

Suullisessa käsittelyssä esille tulleiden asioiden valossa olisi kaikille läsnä olleille ollut päivän selvää kotiuttaa lapsi välittömästi ja heti häntä vaurioittavasta sijaishuollosta. Julkinen valta ei ole hoitanut tehtäviään vastuullisesti. Minkäänlainen puuttuminen lapsen elämään ei ole sallittua, ellei puuttuminen tuo tilalle jotain parempaa.

Miksi avohuollon tukitoimien laatua ei ole lainkaan arvioitu päätöksessä, vaikka lapsen ajautuminen lastensuojelun asiakkaaksi on johtunut huonosti toimivista peruspalveluista?

Miksi neurologisesta häiriöstä kärsivä lapsi ylipäänsä joutuu lastensuojelun asiakkaaksi ja ylilääkityksi, kun selvästikin on tuotu esille hoidon ja kuntoutuksen puutteet ja lapsen ympärillä toimineiden aikuisten ajojahti tavoitteena lapsen huostaanotto?

Kuinka on mahdollista, että lapselle haettu edunvalvoja puoltaa lastensuojelun näkemyksiä?

Miksi tuomioistuin hyväksyy lapsen syrjäyttämisen?

Tuomioistuimen tehtävänä on valvoa lapsen etua. Mikäli tuomioistuin kumartaa syvään lastensuojelun sosiaalityöntekijöille ja ummistaa silmät lapsen ja vanhempien hädälle, se ei kykene hoitamaan sille asetettuja tehtäviä.

Tutkimusten mukaan sijoitetut lapset kohtaavat väkivaltaa tai sen uhkaa enemmän kuin kotona asuvat lapset. Huostaanotto on sosiaalisen syrjäytymisen riskitekijä. Sijoitettujen lasten kuolleisuus on suurempi kuin ikäistensä. Sijoitetut lapset kärsivät mielenterveyden häiriöistä, sijaishuollossa ei tueta lapsen koulunkäyntiä ja opintoja ja moni sijoitettu lapsi päätyy 25 ikävuoteensa mennessä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tämän kaiken mahdollistaa nykyinen hallinto-oikeusprosessi.

Hallinto-oikeuksilla on ollut olemassaolonsa aikana mahdollisuus ja riittävästi aikaa esittää vahvaa näyttöä toimintatavoistaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttajana.

Tämä näyttö osoittaa, että hallinto-oikeudet ovat olemassa ylläpitääkseen olemassa olevia rakenteita niin, ettei mikään muuttuisi.

Jämäkkä prosessi, tosiseikoille ja näyttöön pohjautuva päätös olisi paras ja tehokkain keino parantaa lastensuojelun laatua. Tällainen prosessi löytyy yleisten tuomioistuinten puolelta.

Jämäkkä ote toimisi myös ennaltaehkäisevästi: Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden pitää lopettaa huhujen, käsitysten ja mielipiteiden levittäminen perheistä ja siirtyä asianmukaiseen, lakeja noudattavaan virkatoimintaan. Tuomioistuimen ei pidä hyväksyä lastensuojelun kvasiselvityksiä, vaan tutkia näytön valossa se, mitä on todellisuudessa tapahtunut.

Uusi lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on toiminut Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä jo vuosien ajan ja tutkijana tuntee lastensuojelun hyvin tarkkaan. Hän on nähnyt hallinto-oikeuskäsittelyn hyvin läheltä. Elina Pekkarinen toteaa Hesarin haastattelussa 12.3.2019:

Meillä on ihan lakisääteistä se, että lapsen ja nuoren on saatava osakseen hellyyttä. Se on asia, jota ei pidä unohtaa.”

Tämä on tärkeä näkökulma, jonka pitäisi koskea kaikkia lapsia tasapuolisesti. Myös sijaihuollossa olevia lastensuojeluperheiden lapsia.

Lapsiasiamiehen virkaa hoitanut Tuomas Kurttila uskalsi nostaa kissan pöydälle ja puhua avoimesti lastensuojelun kriisistä.

Ehkäpä jatkossa saamme kuulla myös Elina Pekkarisen kannanottoja lastensuojelun harjoittamasta sosiaalisesta syrjäyttämisestä ja ehdotuksia, kuinka tämä yhteiskunnalle kalliiksi tuleva ja suurta inhimillistä kärsimystä aiheuttava toiminta saadaan loppumaan.