Kritiikki kielletty

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen nosti jokin aika sitten esille tärkeän asian; opettajien suoritustason mittaaminen on meillä tabu (HS 8.5.2012). Kirjoittaja viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan huonon opettajan vaikutus oppilaaseen on sama kuin 40 prosentin poissaoloilla. Vastaavasti hyvän opettajan vaikutus oppilaaseen kannustaa lasta menestymään.

Kirjoittaja toteaa, että kaikki opetukseen liittyvä kritiikki torjutaan Suomen Pisa-menestyksellä. Opettajien ammattijärjestö OAJ vastustaa opettajien arviointia, koska sellainen heikentäisi ilmapiiriä opettajainhuoneessa ja nakertaisi tasa-arvoisen koulujärjestelmän perusteita. OAJ :n ehdotus on korottaa kaikkien opettajien palkkaa, kun nämä ovat niin hyviä.

Olen samaa mieltä kuin Matti Apunen. Kaikki opettajat eivät ole hyviä. Kaikki opettajat eivät sovi työskentelemään lasten kanssa. On myös erinomaisia opettajia.

Laajentaisin aiheen koskemaan 2000 -luvun ilmiötä eli koulujen ja huostaanottojen yhteyttä sekä koulupahoinvointia ja nuorten syrjäyttämistä.

1.1.2008 voimaan tullut lastensuojelulaki alensi lastensuojeluilmoituksen kynnystä. Kunnissa toteutetut huoli puheeksi -koulutukset alkoivat suorastaan yllyttää opettajia havainnoimaan lapsia ja ilmoittamaan huolistaan kunnan lastensuojelun työntekijöille. Opettajia kannustettiin huoliluokittelemaan lapset. Lainsäätäjän ajatuksena oli, että lastensuojelun keinoin kyettäisiin tukemaan opettajaa opetustyössä.

Olen keskustellut aiheesta usean pitkän päivätyön tehneen opettajan (sellaisen vanhan ajan opettajan) kanssa, jotka pöyristyneenä kuuntelevat nykykäytäntöä. Heidän näkemyksensä on selkeä; opettajalla joko on tai ei ole arvovaltaa luokassa. Arvovallan voi menettää vain kerran. Koulutuksen saanut opettaja löytää jokaisesta oppilaastaan jotain hyvää ja sen myötä kykenee kannustamaan tätä myönteisiin saavutuksiin ja tekoihin. Ellei tätä kykyä opettajalla ole, ei opettajan soitto kunnan sosiaalitoimistoon tuo opettajalle lisäpätevyyttä. Ennen opettajat olivat yhteydessä sosiaalitoimistoon, kun perheellä oli taloudellisia vaikeuksia ja lapsi kulki risaisissa vaatteissa. Lapsen kannalta tilanne toimi, kun opettajat hoitivat opetustyön ja lastensuojelu tuki perhettä.

Sitten kaikki muuttui. Lastensuojelun ja opetustoimen yhteistyö alkoi. Opettajat saivat käyttöönsä huolityökalun, jolla seuloa lapsia ja valikoida, keitä he haluavat opettaa. Lastensuojelu alkoi tukea perhettä ottamalla lapsi pois perheestään. Lastensuojelun työkäytännöt alkoivat levitä kouluihin.

Perusopetuslaki velvoittaa koulun ja kodin yhteistyöhön. Tämä tarkoittaa, että opettajien pitää olla yhteydessä oppilaan vanhempiin selvittääkseen lasta koskevia asioita. Ne vanhemmat, jotka ovat tyytymättömiä koulun tapaan hoitaa esimerkiksi koulukiusaamistapaukset, ottavat usein yhteyttä koulun rehtoriin tai kunnan opetuspäällikköön tai aluehallintovirastoon.

Kun vanhemmat käyttävät heille lain mukaan kuuluvia oikeuksia, heidät koetaan ”hankalina” tai ”yhteistyökyvyttöminä”. Hankaliksi koetaan myös ne vanhemmat, jotka pyytävät lapselleen tukea lapsen oppimispulman takia. Opettajien tekemän lastensuojeluilmoituksen taustalla onkin usein tällainen tausta. Opettajat tietävät, että lastensuojelu pelottaa ja sen kautta voidaan ”hankalista” vanhemmista päästä eroon. Samalla opettaja välttyy pohtimasta omia työtapojaan ja asenteitaan ja noudattamasta perusopetuslain velvoitteita.

2000 -luvun puheenaiheeksi mediassa alkoi nousta rajattomat lapset ja vanhemmuuden riittämättömyys. Vaatimuksia esittävät vanhemmat alettiin kouluissa kokea suorastaan uhaksi. Samaan aikaan vanhemmuutta murennettiin määrätietoisesti; opettajat ovat yhteydessä lastensuojeluun myös vanhempien selän takana, erilaisia verkostoneuvotteluja käydään kertomatta niistä lapsen vanhemmille. Ei ihme, että vanhemmat ovat joskus koulun toimista tuohtuneita.

Koulun ja lastensuojelun yhteistyön tiivistyminen toi mukanaan kouluihin myös uudenlaisen asenteen. Varhaisen puuttuminen huoliluokittelu levisi kouluihin ja myös opettajat oikeutettiin subjektiivisen huolensa perusteella luokittelemaan ja seulomaan lapsia seurauksin, että ns. ”normaalin” lasten joukko kaventumistaan kaventuu. On selvää, että huoli poimii juuri ne lapset, joita ihmisoikeussopimukset ovat syntyneet suojaamaan.

 

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 10.12.1948


Lastensuojelun perinteisesti käyttämät keinot, vanhempien ja lasten syyllistäminen, levisi kouluihin. Ne lapset, joilla on erityisen tuen tarve, alkoivatkin saada vähiten tukea. Käytännön tukemisen sijaan maamme täyttyy paljosta puheesta, hankkeista, diagnooseista, kuntoutustarpeesta, mutta mitään ei yleensä tapahdu yksittäisen lapsen kohdalla.

Lapsen pahoinvointi koulussa saa jatkua ilman, että siihen puututaan.

Tällä hetkellä valtaosa lakimiehen pöydälle päätyneistä huostaanotoista liittyy lapsen koulunkäynnin ongelmiin, puutteelliseen tai olemattomaan tukeen koulussa, opettajien julmiin asenteisiin, lapsen suoranaiseen ajojahtiin. Opettajat käyttävät lastensuojeluilmoitusta keinona saada oppilas pois luokasta ja he tietävät, että lastensuojelun kytkeminen asiaan yleensä toimii.

Lapsen hyvä opettaja on paras suoja lastensuojelulta. Väärien asenteiden ja huonojen opettajien karsiminen tulisi aloittaa itsetutkiskelulla. Mitä koulu voisi tehdä sen eteen, ettei yksikään lapsi joudu syrjäytetyksi opettajien takia? Miten kouluyhteisö voisi tukea jokaista nuorta myönteisellä tavalla, ettei yksikään nuori joudu opettajien ajojahdin takia huostaanotetuksi ja sen kautta syrjäytetyksi?

Tosiasia on, että vain murto-osa huostaanotetuista kykenee kasvamaan yhteiskunnan normaaliin jäsenyyteen. Kelan tutkimuksen mukaan heikoimmin yhteiskuntaan näyttävät kiinnittyvän teini-iässä kodin ulkopuolelle sijoitetut pojat, jotka ovat olleet laitoshoidossa tai monessa sijoituspaikassa. Heistä 80 % oli vielä 23–24-vuotiaina vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoshoitoon teininä sijoitetuista nuorista miehistä alle puolet työskentelee, opiskelee tai hoitaa kotonaan lapsiaan 23–24-vuotiaana, neljännes on joko työttömänä tai eläkkeellä ja lopun toiminnasta ei ole tietoa (Hämäläinen U, Kangas O (toim.). Perhepiirissä. Helsinki: Kela, 2010).

Tätä taustaa vasten lastensuojeluun turvautuvien opettajien toiminta näyttäytyy vieläkin kummallisemmalta. Onko asiassa lainkaan kyse lapsen parhaan hakemisesta? Jospa kyse onkin aivan muusta?

Tämän päivän Hesarissa (3.6.2012) haastatellaan Jokelan koulun uutta rehtoria. Entinen rehtori sai surmansa kouluammuskelussa 7.11.2007. Rehtori vastaa toimittajan kysymykseen, joka koskee Hyvinkään surullista ammuskelua viime viikonloppuna. Teosta epäillyllä on lehtitietojen mukaan ollut ongelmia koulunkäynnissä.

Jokelan koulun uusi rehtori toteaa, että he tietävät, miltä kriisi tuntuu. Hänen mielestään todellinen ongelma ei ole aselaeissa, vaan yksilökeskeisyyden lisääntymisessä. ”Jokainen ajaa vain omaa etuaan välittämättä loukkaako muita. Se oppi saadaan ennen kaikkea kotoa. Ihmisen pitäisi oppia olemaan ryhmässä.”

Itsetutkiskelu?

Matti Apunen esittää ajatuksen, että hyvät opettajat pitäisi löytää ja palkita.

Olen aivan samaa mieltä. Hyvät koulut ja opettajat pitäisi löytää.

Opettajat ovat innolla ottaneet käyttöön lasten huoliluokittelun.Jos opettajat ovat hyväksyneet huoliluokittelun työkaluksi lasten osalta, mikseivät he soveltaisi sitä myös itseensä? Tällainen seulonta olisi avaus opettajien arvioinnille ja paljastaisi myös kuntien tavan hoitaa opetustoimen ja lastensuojelun asioita.

Ehdotan, että koulut listataan sen mukaan, kuinka monta lasta sieltä on seulottu lastensuojelun huostaanottamiksi.

Vastaavasti listataan myös ne koulut, joista yksikään lapsi ei ole seulottu lastensuojelun huostaanottamaksi.

Näin voitaisiin saada selville paitsi muodollisesti pätevät, myös sopivat ja kykenevät opettajat. Huonot opettajat saadaan näin seulottua pois kouluista.