Lastensuojelun kriisi jatkuu

Lastensuojelun kriisi vaan jatkuu vuosikymmenestä toiseen. Aihe on median kestosuosikki. Lasten suojelusta näyttää tulleen ammattiyhdistysasia. Sosiaalityöntekijöiden täystyöllisyys edellyttää sitä, että lastensuojelun asiakkuuteen saadaan koko ajan lisää lapsia.

Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla maahamme vahvistettiin vuonna 2007 uuden lastensuojelulain myötä järjestelmä, jonka vakuutettiin puuttuvan varhain perheiden ongelmiin ja jonka kerrottiin tuovan hyvinvointia perheille. Toisin kävi. Lasten huostaanotot ja lastensuojeluilmoitukset lisääntyivät.Luotu järjestelmä haalii lastensuojelun piiriin perheitä, joiden tarpeet eivät yleensä liity mitenkään lastensuojeluun. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin 121 371 vuonna 2016. Yli 17 000 lasta on siirretty pois kodeistaan.

Lastensuojelun ideologiat monenlaisine tutkimushankkeineen ylläpitävät ajatusmallia, että suomalaiset vanhemmat eivät enää osaa huolehtia lapsistaan. Uusimpana uutisena saamme lukea, että äidit eivät osaa enää edes imettää vauvojaan oikein. 

Lastensuojelijat näyttävät puuhastelevan mieluummin sellaisten perheiden kanssa, joilla ei ole päihde- tai väkivaltaongelmia. Samalla ne perheet, joissa on vakavia ongelmia, jätetään auttamatta. Miksi ylipäänsä tavallisia perheitä pitää hakea ilmiantojen kautta sosiaalipalvelujen piiriin?

Lastensuojelun ilmianto- ja valvontajärjestelmä on lisännyt perheiden pahoinvointia. Lastensuojelu pelottaa syystäkin, koska se on täysin sattumanvaraista. Perhe ei voi koskaan tietää, tunteeko lastensuojelun työntekijä häntä velvoittavat lainsäännökset, haluaako hän niitä noudattaa vai onko vastassa kontrolloimattoman vallankäytön huumassa työtä tekevä yksilö.

Varhainen puuttuminen on markkinoitu tehokkaasti kuntiin. Peruskoulun opettajat valjastettiin ilmiantojärjestelmään ja he lähtivät useissa kouluissa kiitettävästi mukaan. Lastensuojeluilmoituksista on tullut näppärä keino päästä eroon tuen tarvetta vaativasta oppilaasta ja hänen vanhemmistaan. Tässä työmallissa ei ole tarvetta kehittää omia pedagogisia taitoja. 

Näyttää selvältä, että lastensuojelun omat asiantuntijat eivät kykene ratkaisemaan itse aiheuttamaansa kriisiä. Lastensuojelusta ja sijaishuollosta on muodostunut hallitsematon lapsibisnes, johon kytkeytyvät tahot esiintyvät asiantuntijoina. Sosiaalityöntekijän määrän ja vallan kasvattaminen eivät ole ratkaisu kriisiin. Tästä esimerkkinä 8 -vuotiaan Vilja Eerikan tapaus. Lapsella oli lähipiirissään useita sosiaalityöntekijöitä, mutta siitä huolimatta hän menehtyi. 

Ratkaisu lastensuojelutyön kriisiin löytyy täysin toisenlaisin keinoin. Nykyinen järjestelmä ei tunnista lasten asioiden perus- ja ihmisoikeusluonnetta eikä anna riittävän tehokkaasti suojaa lapselle ja perheelle. Lastensuojelun työkulttuuriin pesiytynyt ylimielinen suhtautuminen lakeja kohtaan saadaan kitketyksi ainoastaan lakimuutoksilla. Perheet ovat odottaneet lakimuutoksia ja tehokkaita suojakeinoja mielivaltaa vastaan jo vuosikymmenten ajan. Suomalaiset lapsiperheet voisivat paljon paremmin, mikäli niihin kohdistuvat lastensuojelun pakkoauttaminen ja kyttääminen lopetettaisiin.