Perheet lähtevät liikkeelle

Musiikkitaloa vastapäätä Helsingin ydinkeskustassa sijaitsee eduskuntatalo. Suomen kansa valitsee sinne joka neljäs vuosi luottomiehensä tekemään päätöksiä maamme asioissa. Näitä luottomiehiä on 200. Suomen perustuslaki kuvaa asian näin juhlallisesti: Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Kuntatasolla Suomen kansa valitsee kunnanvaltuuston jäsenet päättämään kuntansa asioista. Suomen perustuslaki kuvaa asiaa: Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.

Suomen kansa hiljenee kodeissaan ja kirkoissa rukoilemaan maamme päättäjille voimia ja viisautta tehdä hyvinvointia ja rauhaa edistäviä päätöksiä. Toisinaan kansalaisen kokemukset ja vahva halu vaikuttaa asioihin saavat hänet lähestymään kansanedustajia sähköpostein, kirjein ja puhelinsoitoin, joskus jopa käymällä Arkadianmäellä. Kun on kyse omasta tai läheisen lapsesta, hätä on suuri.

Kansalaisen huoli koskee usein yksittäisen lastensuojelun virkamiehen käytöstä ja toimintatapoja. Ihmetyksen aiheena ovat lastensuojelun dokumentoinnin puutteet ja se, että avun pyytäjä ohitetaan. Erityistä tyytymättömyyttä aiheuttaa sen, että lasten neurologiset häiriöt ja tuen tarve sivuutetaan ja kunnan palvelujen puute käännetään kansalaista vastaan. Kansalaiset kummeksuvat hallintotuomioistuinten päätöksiä niiden siunatessa pääsääntöisesti lastensuojelun virkamiesten toimet.

Esivaltaa kunnioittava kansalainen arkailee, mutta nimeää näkemänsä sanalla ”mielivalta”.

Arkadianmäelle kivunneiden kansalaisten virta kulkee yli Suomenniemen etelästä pohjoiseen, lännestä itään. Erään kerran pääsin todistamaan tällaista kohtaamista. Ministeri totesi apua pyytäville: ”Olette juuri oikealla asialla, lastensuojelulakia ollaan muuttamassa perheiden parhaaksi.”

Uusi lastensuojelulaki valmisteltiin ja hyväksyttiin eduskunnassa kuten ministeri kertoi. Sitä valmisteltaessa oli tiedossa Suomen saamat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavat tuomiot lastensuojeluasioissa. YK:n lapsen oikeuksien komitea oli kiinnittänyt maamme päättäjien huomioita kodin ulkopuolella asuvien lasten suureen määrään sekä tilastoinnin puutteisiin. Huomiota kiinnitettiin myös kuntien erilaiseen palvelutarjontaan lasten asioissa. Eduskunnan oikeusasiamies nosti esille perus- ja ihmisoikeuskysymykset ja sen, että lapsen ja vanhemman välisen suhteen suoja ja huoltajan oikeudet tulisi ottaa paremmin huomioon lakia laadittaessa.

Uusi laki astuu voimaan 1.1.2008.

Maahan perustetaan ainutlaatuinen arkaluontoisten tietojen keruujärjestelmä varhaisen puuttumisen ja kansanterveyden nimissä. Ilmenee, että jo 1990-luvun lopulta alkaen varhaisen puuttumisen seulontajärjestelmä on seulonut kansalaisten lapsia – selän takana ja salaa. 

Kansalle kerrotaan, että nyt ”koko kylä kasvattaa lapsia”. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka tahansa ja toisille lankeaa siihen suoranainen velvoite. Kansalaiset tekevät työtä käskettyä, ilmiannoista tulee maan tapa toimia. Lääkärikin harhautetaan ilmiantajaksi, vaikka hänen työnsä on parantaa sairaita ja edistää terveyttä.

Suvaitsemattomuus ja tasapäistäminen pääsee valloilleen niin, että kouluissa ja päiväkodeissa yhä useampi ”huolta herättävä tapaus” ilmiannetaan. Siihen riittää alkuperään, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen tai muu henkilöön liittyvä syy.

Opettajan kunnia-asiana on aikanaan ollut sytyttää oppilaassaan palava halu oppia ja kehittyä. Nyt otetaan käyttöön toisenlaiset keinot – ilmiannolla voidaan hankalaksi koettu tapaus pullauttaa ulos luokasta lastensuojelun asiakkaaksi ja sieltä pahimmillaan lastenkotiin.

Unohtuu kokonaan, että erilaisuus on rikkaus. Unohtuu, että ihmisoikeussopimuksiin ja lainsäädäntöön kirjatut asiat on tarkoitettu suojaamaan erottelulta. Unohtuu, että lastensuojelun ydin löytyy ihmisen kohtaamisesta ja auttamisesta.

Usko ja luja luottamus siihen, että yhteiskunta toimii asianmukaisesti ja kykenee suojelemaan lapsiperheitä, alkaa horjua. Kansalle kerrotaan, että sitä riivaa väkivaltaisuus, juoppous ja mielenterveyden ongelmat. Kansalainen tietää, että kyse on aivan muusta kuin kansan rappiosta. Sodanjälkeisen Suomen laajin lasten pakkosiirto kodeistaan on käynnissä.

Vaistonvaraista vanhemmuutta häiritään uskottelemalla, että vanhemmuus on jotain sellaista, johon vain erityisen taidon omaavat yksilöt kykenevät. Vanhemmaksi tuleva kehotetaan liittymään ”asiantuntijauskovaisten” joukkoon, koska vain asiantuntija, ammattilainen, selviää lapsen kasvattamisesta.

Vanhat varhaisen puuttumisen tekniikat mallinnetaan uusiokäyttöön:

”Heidät (romanilapset) on otettava pois huonojen vaikutusten alaisuudesta, katkaistava traditsioonit. Rodun kasvatus tulee aloittaa lapsuudessa, ja lapsi on otettava kuriin ennen kuin synnynnäinen rotutyyppi on tullut yksilölliseksi luonteeksi, rotuvaisto tavaksi.”

”Kun kieli kuolisi, olisi mustalaiskysymys ahtaammassa mielessä ratkaistu.” (Mustalaiskysymysjärjestelytoimikunnan komiteamietintö).

http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/ronk99_9/selvitys99_9.pdf

Maahan luodaan bonusjärjestelmä, jonka avulla toiset kansalaiset, 24 tunnilla pikakoulutetut, saavat rahallista korvausta siitä, että he ottavat siirretyn lapsen luokseen. Verovaroilla tuettu bonusvanhempi eli sijaisperhe voi hyvin, mutta siirretty lapsi saattaa voida huonosti. Bonusvanhemmat saavat yhteiskunnassa myös erityisen aseman, ns. diplomaattisen koskemattomuuden. Sen suojassa vältytään esimerkiksi lastensuojelutoimilta.

Biologia ei enää suojaa lasta, ja siirretyt lapset saattavat kohdata seksuaalista ja muuta väkivaltaa, huonoa hoitoa ja laiminlyöntiä sijaishuollossa. Vanhemmat joutuvat seuraamaan oman lapsensa voimien ehtyvän ja yhteiskunnasta syrjäytymisen, mikä synnyttää pohjatonta ahdistusta ja epätoivoa.

Kansalaiselle paljastuu, että hänen hätänsä on ohitettu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen havaitsemat epäkohdat on jätetty korjaamatta. Tilalle ovat astuneet aivan toisenlaiset intressit – lastensuojelun erilaisten järjestöjen, toimijoiden ja virkamiesten etu. Esivallan puolesta luetut rukoukset ovat valuneet markkinavoimien hyväksi.

Bonusvanhempien etuja ajavat toimijat vahvistavat asemiaan eduskunnassa ja saavat läpi omia etujaan palvelevat lakihankkeet. Kielenkäyttö ohjaa lasten siirtoja kannustavaan suuntaan ja pyrkii tekemään ne yleisesti hyväksytyksi. Kansalainen huomaa, ettei hän enää olekaan lapsensa äiti. Hänestä on tullut alkuperäinen vanhempi ja hänen lapsensa pakotetaan kutsumaan ventovierasta naista äidikseen.

Siirretyt lapset alkavat äänestää jaloillaan. Lastensuojeluviranomaiset nimeävät lasten pakomatkat ”luvattomiksi poissaoloiksi” ja tekevät vuodessa jopa 3 500–4 000 virka-apupyyntöä poliisille. Lapset ja nuoret karkailevat turvattomiksi määriteltyihin koteihinsa. Lastensuojelun ristiriidat käyvät yhä ilmeisimmiksi. Ne lapset, jotka tarvitsevat suojaa, eivät välttämättä sitä saa.

Kukaan ei osaa kertoa kansalle syitä, joiden perusteella liki 18 000 lasta on siirretty pois kodeistaan. Tilastotietoja ei ole, mutta viranomainen väittää tietävänsä todelliset syyt.

Tasaisen tappavalla tahdilla julkisuuteen nousee tapauksia, joissa lastensuojelun virkamiesten työ näyttäytyy hyytävältä. Yksi tällaisista on pikku Eerikan tapaus, jossa pienen lapsen annetaan kuolla lastensuojelun ammattilaisten suojeluksessa.

Toimittajat nostavat aika ajoin julkisuuteen perheitä, jotka ovat joutuneet kiusaamiselta vaikuttavan, perheen hyvinvointia heikentävän ja sen lopulta tuhoavan viranomaistoiminnan kohteeksi. Koulu- ja työpaikkakiusaamisen rinnalla aletaan puhua viranomaiskiusaamisesta.

Vuoden 2013 lopulla maassamme on kuuden vuoden kokemus uudesta lastensuojelulaista. Kansalainen ei ole vuosien mittaan tavannut ketään, joka olisi tyytyväinen ilmiantojärjestelmään. Arkadianmäellä ei käydä anomassa virkamiehille lisää valtaa ja kansalle lisää valvontaa, ei monimutkaista palvelujärjestelmää. Kansalaiset ovat pyytäneet suojaa välinpitämättömiä ja lakeja rikkovia virkamiehiä vastaan. Kansalaiset ovat pyytäneet tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisina kuin he ovat, koska ihmisen kohtaamisesta syntyy automaattisesti myös lapselle kaikki kasvuun tarvittava hyvä. Kansa pyytää pakkosiirtojen lopettamista.

Epäkohtien korjaamisen sijaan kansalainen kuulee, että kansalaisvalvontaa tulisikin tiukentaa ja kansalaisia seuloa tiheämmällä kammalla. Oikeusministeriö julkaisee suosituksen, jonka mukaan kunnan eri toimijoiden tiedonkulkua tulisi parantaa, olisi laadittava ohjeita pahoinpitelyn tunnistamiseksi perheistä. Tulisi vakioida myös kotien tarkastukset selvittämällä kodissa asuvien taustat.

http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1370865930372/Files/8-vuotiaan_lapsen_kuolemaan_johtaneet_tapahtumat.pdf

Yhtään sellaista toimenpide-ehdotusta ei synny, jolla pyrittäisiin korjaamaan kansalaisten kohtaamisessa ja asioiden käsittelyssä olevia epäkohtia. Sen sijaan maamme suurimmissa päivälehdissä julkaistaan bonusvanhemmuutta ylistäviä juttuja. Maan korkeimpien virkamiesten suusta kuuluu, kuinka lastensuojelutyö on vaativaa ja maahamme tarvitaan lisää pyyteettömästi lapsen etua ajavia virkamiehiä. Epäkohdat kuitataan vaikenemalla, eihän virkamies voi puhua salassa pidettävistä asioista.

Kansalainen on ihmeissään. Yksi asia on käynyt hänelle täysin selväksi. Lastensuojelun virkamies ei vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta, vaikka niin kuuluisi olla. Päivänselvää on, että todellinen seuraamusjärjestelmä ja todelliset oikeussuojakeinot puuttuvat.

Arkadianmäen ovet käyvät yhä tiheämpään. Kansalaiset käyvät luottomiesten luona kuulemassa, että mitään ei oikeastaan ole tehtävissä. Lait ovat syntyneet kuin ylhäältä annettuina eikä virkamiesten toimiin voi vaikuttaa. Joku yksittäinen kansanedustaja nostaa esille epäkohtia, mutta voimakasta tahtoa muuttaa asioita ei synny.

Maan joka kolkka pursuaa lastensuojelua. Lastensuojelun virkamiehet kertovat, paitsi tavalliselle kansalaiselle, myös muille hallinnon virkamiehille ainoan oikean totuutensa. Lastensuojelun kanssa yhteistyössä toimivilla ei kuitenkaan välttämättä ole esimerkiksi asemansa puolesta uskallusta asettua omalla nimellään saati kuvallaan tämän mielivallan uhrin puolelle. Ei, vaikka hän niin haluaisi.

Sitten kuohahtaa pohjalainen veri niin kuin se on kuohahtanut Suomen historiassa aikaisemminkin:

”Te ette tunne tätä kansaa. Sen selkä on kankea, mutta se on rehtiä. Näillä lakeuksilla piretähän vapautta kallehimpana kaikesta. Täällä on kestetty hallaa ja nälkää, mutta sortoa ja väkivaltaa ei koskaan. Älkää kajoko ruoskaan, johan sen lakikin kieltää.” (Artturi Järviluoma, Pohjalaisia, kantaesitys v. 1914).


Oululainen Kurhelan perhe valmistautuu viettämään toisenlaista joulua kodissaan vuonna 2013. Perheen kymmenlapsinen katras on hajotettu tuomioistuimen päätöksellä ja osa perheen lapsista otettu huostaan. Perheen kaksospojat eivät tahdo pysyä laitoksessa, vaan kipittävät ”vaaralliseen” kotiinsa.

Suomen Turku julistaa joulurauhan maahamme kehottaen kansaa ”käyttäytymään rauhallisesti, sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät”.

Sosiaaliviranomainen ja poliisit tunkeutuvat Kurhelan perheen kotiin ja hakevat lapset pois. Viranomainen toimii tuomioistuimen päätöksen perusteella. Siis lainmukaisesti.

Menikö kaikki kuitenkaan oikein?

Kurhelan perhe tuo tapahtumat julkisuuteen julkaisemalla videon ja antamalla toimittajille haastatteluja. Kurhelan perhe haluaa nostaa viranomaisen työtavat ja palvelujärjestelmän keskustelun kohteeksi niin kuin niin moni muukin perhe vuosien saatossa.

Vaalit tulossa – käytä äänioikeuttasi!

Hyvän hallinnon toteutuminen lisää kansalaisen oikeudenmukaisuuden kokemusta ja kunnioitusta esivaltaa kohtaan, ja omalta osaltaan se näin ylläpitää yhteiskuntarauhaa. Epäoikeudenmukaisuuden ja toivottomuuden kokemus voi vastaavasti ajaa kansalaisen pois palvelujen piiristä, ajaa hänet epätoivoisiin tekoihin, ja siten repiä yhteiskuntaa ja sen toimivuutta, aiheuttaen samalla yksilötasolla mittaamatonta kärsimystä.

Mikäli kansalainen joutuu jo lapsena kokemaan viranomaisen toiminnasta aiheutuvaa pelkoa ja toivottomuutta, seuraukset voivat olla kauaskantoiset. Erään tutkimuksen mukaan enemmistö nuorista on sitä mieltä, että hänen lastensuojeluasiassaan on menetelty virheellisesti eikä hänelle ole kerrottu hänen oikeuksistaan. Nuorten vankien kohdalla, joiden asia on siis ollut yleisen tuomioistuimen käsittelyssä, ei samanlaisia oikeusturvaongelmia ha­vaittu.

Hallinnon lainmukaisuuden toteutumisella lastensuojeluasioissa on suuri merkitys, paitsi kansalaisen oikeusturvan, myös yhteiskuntarauhan kannalta.

Lastensuojelun toimintatavat näyttävät horjuttavan kansalaisen turvallisuudentunnetta ja luottamusta kaikkeen viranomaistoimintaan. Ne nakertavat suomalaisen yhteiskunnan kantavia pilareita.

Mitä tapahtuisi, jos kansa lähtisi kodeistaan ja muodostaisi Kurhelan kodin ympärille vankasti suojelevan muurin?

Olisiko se kansalaistottelemattomuutta vai välittämistä?

Onko nykyisten epäkohtien korjaamatta jättäminen välinpitämättömyyttä vai asianmukaista viranomaistoimintaa?

Mitä tapahtuisi, jos oululaiset lastensuojelun virkamiehet lähtisivät Kurhelan talolle, ottaisivat kansalaisia kädestä kiinni ja vahvistaisivat muuria?

Lastensuojelun virkamiestoiminnan laatu koskee kaikkia lapsiperheitä.

Vuoden 2011 tilaston mukaan Suomessa on noin 581 000 lapsiperhettä ja siten 40 prosenttia väestöstä kuuluu lapsiperheisiin. Alle 18-vuotiaita lapsia on maassamme 1 061 710.

Vuonna 2012 joka päivä yli kymmenen lasta koki siirron pois kodistaan kiireellisen sijoituksen päätöksin. Oman kunnan tilanteen ja suhtautumisen lasten pakkosiirtoihin saa helposti selville lastensuojelutilastosta:

http://uusi.sotkanet.fi/portal/page/portal/etusivu/hakusivu?group=354

Lastensuojelun laatu koskee siis suurta osaa äänioikeutetuista ihmisistä.

Kansanedustajan luottamus punnitaan vaaleissa. Seuraavan kerran tämä luottamus on koetuksellakeväällä 2015. Kunnissa päättäjien luottamus punnitaan syksyllä 2016.

Ehdokkaita on mahdollista arvioida myös muutoin kuin perinteisin keinoin.

Testaa maamme päättäjäksi pyrkivän ajatusmaailmaa.

Tee täsmäkysymyksiä:

– Onko sinulla jotain sidoksia lastensuojelun toimijoihin?

– Tunnetko Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle lastensuojeluasioissa antamat tuomiot?

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/suomi.php

– Tunnetko YK:n lapsen oikeuskomitean määräaikaisraporttien sisällön?

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=223348

– Mihin toimiin olet ryhtynyt vaikuttaaksesi lastensuojelun laatuun? 

Esivalta saa kansan kunnioituksen, kun se toimii kansan rinnalla – ei sitä vastaan. Sen kansan, joka voisi aivan hyvin sanoa yhteen ääneen: ”Minä olen, koska me olemme.”

Suomalaisperheet tarvitsisivat kipeästi vahvistusta ”johonkin kuulumisen tunteesta”. Mitä jos ottaisimme uudelleen käyttöön sanan ”yhteisvastuu”? Mitä jos tiivistäisimme tukiverkkoa läheistemme ympärille?

Olisiko minusta lähimmäiseksi, joka ottaisi vastaan kaatuvan? Lähimmäiseksi, jonka hädässä oleva voisi kutsua avukseen?

Lapset kaipaavat aikuisten syliä, mutta myös aikuisten elämässä voi tulla hetkiä, kun turvaa tarvitaan. Silloin on voitava nojautua auttajaan ilman pelkoa siitä, että tulee leimatuksi vain asiakkaaksi ja pahimmassa tapauksessa rangaistuksi avunpyynnöstä.

Suomalaiset vanhemmat kaipaavat kannustusta ja rohkaisua syyllistämisen sijaan. Meistä jokainen tarvitsee tunteen siitä, että juuri minut kohdataan ja hyväksytään sellaisena kuin olen.

Se on todellista lastensuojelua. Kohtaamalla toinen toisemme me automaattisesti pelastamme myös lapsemme. Ja se riittää. Vihanpidon sijaan voisi Ouluunkin syntyä rauha ja aito kohtaaminen. Virkamiehet kansalaisten jatkona perheitä suojelevaa muuria vahvistamaan?