Vihapuhetta

Nimimerkin Selkärankaa vanhemmuuteen kirjoitus on valitettavan hyvä esimerkki vihapuheesta, joka tänä päivänä kohdistuu lapsiin, heidän vanhempiinsa ja perheisiin (Uusimaa 19.5.). Nimimerkki ilmoittaa olevansa opettaja.

Vanhempien tehtävänä on lain mukaan huolehtia lastensa hyvinvoinnista ja kasvatuksesta. Lainsäädäntö korostaa vanhempien kasvatustyön tukemista ja vanhempien kunnioittamista, koska perheen ja sen jäsenten hyvinvointi vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Vanhempien tukeminen edistää lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä samalla kun se edistää lapsen oikeutta voida kunnioittaa vanhempiaan.

Suomi on hyväksynyt YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja tunnustanut sen hyväksyessään, että perhe on yhteiskunnan perusryhmä ja sen kaikkien jäsenten ja erityisesti lasten hyvinvoinnin ja kasvun luonnollinen ympäristö. Suomi on sitoutunut kunnioittamaan vanhempien vastuuta, oikeuksia ja velvollisuuksia tarjota lapselle hänen kehittyvien valmiuksiensa mukaisesti asianmukaista ohjausta. Suomi on hyväksynyt myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sitoutunut kunnioittamaan ihmisoikeuksia, joihin liittyy mm. oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Julkisen viran haltijana myös nimimerkillä on luokanopettajana velvollisuus toimia näiden velvoitteiden mukaisesti eli kunnioittaa oppilaiden vanhempia. On selvää, että opettajalla on velvollisuus myös kunnioittaa oppilastaan.

Perusopetusta koskeva laki kirjaa tavoitteekseen tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Yhteistyö ei ole rakentavaa, mikäli opettaja halveksii oppilastaan ja tämän vanhempia. Tällaiseen toimintaan ja käytökseen tulee koulun rehtorin puuttua opettajan esimiehenä.

Opettajien ammattiliitto on ollut viime vuosina varsin aktiivinen selostaessaan aika ajoin oppilaiden huonoa laatua ja vanhempien kykenemättömyyttä. Ammattiliiton jatkuvan yksipuolinen propagandaluontoinen hyökkäys vanhempia ja koteja vastaan on kuitenkin väärä tie parantaa kotien ja koulujen yhteistyötä - tulee olla rohkeutta arvioida myös opettajien asenteita ja koulutusta. Tärkeintä olisi, että jokainen lapsi saa käydä koulua täydellisessä hyväksynnän hengessä.

Koululla on keskeinen vastuu siitä, että nuorista kasvaa vastuullisia ja yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Koulun tehtävänä on tuottaa riittävät taidot ja tiedot elämässä selviytymistä varten. Koululla on tärkeä syrjäytymistä ehkäisevä rooli yhteiskunnassa. Paikallisilla ja hallinnollisilla ratkaisuilla voi siis olla vaikutusta nuorten syrjäytymisriskin vaihteluun. Tutkimuksen mukaan tosiasia kuitenkin on, ettei peruskoulu kykene saattamaan joka viidettä poikaa ja joka kymmenettä tyttöä minkäänlaisiin opintoihin (Myrskylä, Hukassa -keitä ovat syrjäytyneet nuoret?, EVA Analyysi, 2011). Hienoista Pisa -tuloksista huolimatta siis jokin on pahasti pielessä maamme peruskouluissa.

Opetusalan ihmisten puheenvuorossa on alettu yhä useammin puhua haastavista ja vaikeista vanhemmista tarkoittaen yleensä niitä vanhempia, jotka haluavat lapselleen asianmukaista opetusta ja tukea tai jotka vaativat koulukiusaamisen poistamista. Koulun tehtävä on kuitenkin edelleenkin perusopetuksen antaminen ja nuoren kasvun tukeminen yhdessä vanhempien kanssa kuten perusopetuslaki velvoittaa. Nimimerkin toteamus ”opettaja opettaa ja kotiväki kasvattaa” on siten harhaanjohtava, kun opettajalla on lakiin kirjattu velvoite toimia lasten kasvun tukena.

Käytännön havainnot osoittavat, että lastensuojelulain muutoksen myötä ja lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnyksen alennettua viha vanhemmuutta vastaan on lisääntynyt. Se tihkuu erityisesti maamme peruskouluissa jopa siinä määrin, että eräät koulut ovat päätyneet valikoimaan oppilaitaan ja ulkoistamaan ns. hankalat oppilaat lastensuojelun kautta lastensuojelulaitoksiin. Peruskoulut ovat siis vahvasti mukana 2000 -luvun huostaanottoruuhkassa ja lapsibisneksessä.

Nimimerkki opettajalla on sokea piste koskien omaa toimintaansa. Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita toteaa uudessa kirjassaan (Luokka haltuun):”kun lapsella on käytösongelmia, hän ei yleensä tarvitse terapiaa, vaan kasvatusta, joka kuuluu opettajan normaaliin työhön. Kasvatusalan ammattilaisina opettajat ovat saaneet tähän akateemisen koulutuksen. Se on korkein mahdollinen”.