Tabu

Erikoislääkäri Lehto-Salo kirjoittaa käytöshäiriöisistä nuorista (HS 20.4.). Olen hoitanut näiden käytöshäiriöisiksi nimettyjen nuorten asioita parinkymmenen vuoden ajan. He ovat toimineet hyvässä yhteistyössä kanssani ja olleet hyväkäytöksisiä. Nuorten vanhemmat ovat yleensä ponnistelleet vuosien ajan saadakseen lapsensa päivähoitojärjestelyt, koulukiusaamiset ja opetukselliset tuet kohdalleen. Vanhempien kohtalona on usein tulla nimetyksi yhteistyökyvyttömiksi ja hankaliksi.

Lastensuojelun mukaantulo heikentää yleensä nuoren tilannetta. Tutkimustenkin mukaan kodin ulkopuolelle siirretyistä valtaosa syrjäytyy, ei suorita koulua ja joutuu päihde- tai rikoskierteeseen. Kelan tutkimuksen mukaan teineinä kodistaan siirretyistä pojista yli 3/4 on vielä nuorina aikuisinakin vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoksiin siirretyistä pojista oli vielä 23-24 -vuotiaina neljäsosa joko eläk­keellä tai työttömänä.

Mikään tutkimus ei osoita, että lastensuojelun ns. ammattilaisten käyttämät kovat rangaistukset, eristämiset ja muu epäasiallinen kohtelu saisivat aikaan hyviä tuloksia. Päin vastoin uhma ja vihamielisyys yhteiskuntaa ja viranomaisia kohtaan kasvaa. Lapsia koskevan päätöksenteon tulisi pohjautua uskomusten sijaan tutkimustietoon.

Sijaishuollon paremmuuteen uskovan suomalaisen yhteiskunnan olisi jo aika siirtyä kunnioittamaan perhettä yhteiskunnan perusyksikkönä kuten ihmisoikeussopimukset velvoittavat. Olisi kiire huomata, mitkä muut asiat vaikuttavat lapsiin kuin vanhemmat ja oletetut vuorovaikutuksen pulmat.

Tutkimukset osoittavat, että huonosti järjestettyyn päivähoitoon voi liittyä sellaisia lapsen kehitystä heikentäviä tekijöitä, jotka tulevat myöhemmin yhteiskunnan maksettaviksi. Päivähoidon riskitekijöitä ovat lapsen liian varhainen ikä hoitoon tullessa, liian pitkät hoi­topäivät, liian suuret ryhmät, ja vaihtuvat tai epäpätevät hoitajat. Levottomuus kouluiässä laskee koulusuoritusten ta­soa ja vaikeuttaa opettajien työtä. Murto-osalla sijaishuoltoon käytetyistä rahoista voitaisiin parantaa varhaislapsuuden laatua ja sa­malla vaikuttaa lasten tulevaisuuteen myönteisellä tavalla.

Koululla on tär­keä syrjäytymistä ehkäisevä rooli yhteiskunnassa. Tutki­muksen mukaan pe­ruskoulu ei kuitenkaan kykene saattamaan joka viidettä poikaa ja joka kymmenettä tyttöä minkäänlaisiin opintoi­hin. Kuntien kouluasioissa tekemät päätökset heijastuvat pitkälle tulevai­suuteen, koska niillä voidaan joko vahvistaa tai heikentää oppilaiden psyykkistä hyvin­vointia ja mahdollisuutta kasvaa yhteiskunnan jäsenyyteen. Niinkin yksinkertainen asia kuin tukiopetus voidaan jättää kunnassa hoitamatta ja sälyttää vanhempien järjestettäväksi ja maksettavaksi.

2000 -luvun lastensuojeluasiakasperhe lähetetään tavallisesti perheneuvolaan, josta lapsi ohjautuu keskus­sairaalan las­tenpsykiatrian piiriin. Potilassuhde saattaa jatkua vuosikausia, välillä osastohoitoina, vaikkei mitään tosiasiallista kuntoutumista lapsessa tapahdu. Vanhempien pyynnöt neurologisista tutkimuksista sivuutetaan, erityisesti silloin, kun lapsella on lastensuojelun asiakkuus. Työtapana on edelleenkin vanhempien syyllistäminen, vaikka hyperaktiivisten ja impulsii­visten lasten vanhem­pien arki on täynnä haasteita. Heidän kuuluu saada kaikki tuki kas­vattajan työhönsä, eikä heille pidä lisätä voimattomuuden tunnetta. Lastensuojelu toimii tässä epätarkoituksenmukaisesti.  Lapsen tulevaisuus, selviytyminen koulunkäynnistä työelämään on lapsen etu.

Neurologiset häiriöt tuntuvat edelleenkin olevan niin psykiatriassa kuin lastensuojelussa tabu. Hoitamattoman häiriön seurauksena voi olla huono koulumenestys ja käytöshäiriöitä. Kaikilla lasten kanssa työskentelevillä tulee olla tietoa neurologisten häiriöiden vaikutuksesta lasten ja nuorten käytökseen, jotta nämä lapset saisivat asianmukaisen kohtelun, hoidon ja kuntoutuksen. On lapsia,  joiden huostaanoton perusteluissa vedotaan käytökseen - ja joille ei ole tehty lainkaan perusteellisia neurologisia tutkimuksia. Siten myös mahdollinen ja asianmukainen kuntoutus jää saamatta. Neurologisista häiriöistä kärsiville lapsille, kuten myös muillekin lapsille, tulee taata asianmukainen hoito ja kuntoutus ilman lastensuojelun mukaantuloa.