Oikeat lääkkeet

 

Perheiden parjaamiskampanja tuntuu lyövän yli äyräiden. Näyttää siltä, että myös lastensuojelubisnestä tekevät tahot ovat huomanneet tilaisuutensa tulleen ja ovat riemurinnoin mukana keskusteluissa. Eilinen Hesari esitteli sosiaalityöntekijän, joka päivitteli vanhempien asenteita ja arvoja. Tänään taas vanhempien väkivaltateema jatkuu. Sen sijaan lastensuojelutyön ydinongelmat ja niistä keskustelu tuntuvat jäävän toisarvoiseksi.

Vanhemmista on tullut kansanosa, jota voi vapaasti halveksia. Vai voiko?

Vanhemmat kasvattavat Suomessa lapsensa. Se on perinteinen tapa, vaikka lastensuojelu on 2000 -luvulla pyrkinyt omimaan heiltä tätä vastuullista tehtävää. Nykypäivänä vanhempien työtaakka lastensa kasvattajina on vaativa. Tehtävä on erityisen vaativa silloin, kun perheessä on sairas tai vammainen lapsi tai kun vanhempi sairastuu. Vanhemmilla ja lapsilla on lakiin kirjattu oikeus saada lastensuojelulta tarvittaessa tukea ja käytännön apua ja myönteistä kannustusta tähän tehtävään.

Tukeminen tarkoittaa henkilön kannustamista ja hänen voimavarojensa löytämistä. Apu ja tuki ei ole uhkailua, valvontaa, pakottamista tai arvostelua.

Lastensuojelulakia (417/2007) uudistettaessa ja siihen muutoksia tehtäessä ei selvitetty lain vaikutuksia lapsiin ja lapsiperheisiin. Lastensuojelulakia uudistettaessa tiedossa olleisiin vakaviin oikeusturvaongelmiin ei paneuduttu.

Vakavin oikeusturvaongelma tuntuu edelleenkin olevan se, että lastensuojelun työtapoihin on pesiytynyt mielivallan kulttuuri ja ylimielisyys lakien noudattamista kohtaan. Työntekijöiden lisääminen ei ole ratkaisu, koska sillä lisätään mielivaltaa. Pitää paneutua virkamiesten kouluttamiseen ja terveiden työtapojen omaksumiseen ja tarvittaessa käyttää tähän pakkoa.

Varhaiselle puuttumiselle perustuva laki ja sen käytännön sovellutukset huoliluokitteluineen ovat johtaneet voimakkaaseen lasten eriarvoistumiseen, vaikka perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaan kansalaiset ovat yhdenvertaisia.

 Tällä hetkellä lastensuojelun toimet ja huostaanotot näyttävät voimakkaasti kohdistuvan yksinhuoltajaperheisiin, lapsiin ja nuoriin, erityisesti sairaisiin ja vammaisiin, ulkomaalaistaustaisiin eli niihin, joita tulisi erityisesti tukea ja suojella. Lapsen kouluvaikeudetkin ratkaistaan nykyään lastensuojeluilmoituksin.

Avun tarvitsijat eivät enää uskalla hakea apua, kun laki velvoittaa kaikkia tahoja lastensuojeluilmoitusten tekoon. Lastensuojelun työntekijät tarjoavat avuksi huostaanottoa tai vain valvontaa ja arviointia. Tukea, apua,myönteistä kannustusta ja käytännön apua ei ole saatavilla.

Lastensuojeluilmoituksen teko näyttäytyy vastuun siirtämisenä ja vääristää kuntien halua panostaa lapsiperheitä tukeviin peruspalveluihin. 

Lapsen siirtäminen kodin ulkopuolelle ei turvaa lapselle tasapainoista kehitystä kuten laki edellyttää, vaan heitä saatetaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Liian moni sijoitettu lapsi putoaa kokonaan peruspalvelujen ulottumattomiin ja leimautuu loppuiäkseen lastensuojelulapseksi ja jää sosiaalitoimen asiakkaaksi.

Pitäisikö katse suunnata ydinkysymyksiin? Mistä oikeat lääkkeet?

Ehdotan, että päättäjät kääntyvät parhaiden asiantuntijoiden puoleen. Näitä ovat lastensuojelupalveluja käyttävät perheet eli äidit, isät ja lapset.