Väkivalta synnyttää väkivaltaa

 

Lapsia ja nuoria kohdellaan huonosti sijaishuoltopaikoissa. Varsin monen nuoren rikospolku alkaa lastensuojelulaitoksesta. Lastensuojelun nimissä nuoriin sallitaan sijaishuoltopaikoissaan kohdistettavan eristämistä, nöyryyttämistä, simputusta, erilaisia pakkotoimia ja alistamista. Sijaishuollossa paljastuneet kaltoinkohtelut pyritään kuitenkin painamaan villaisella.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt huomion valvonnan puutteisiin. Sen suositusten mukaan Suomen tulisi varmistaa sijaiskoteihin tai laitoksiin sijoitettujen lasten tilanteen asianmukainen valvonta ja seuranta (7.9.2011). Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksessä todettiin, että valvonnan lainsäädäntö on selkeä. Kunta vastaa siitä, että sijaishuollon palvelut ovat laadukkaita. Lastensuojelulain mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on valvottava lapsen edun toteutumista (24 §). Työntekijän tulee tavata lapsi riittävän usein (29 §).

Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen mukaan lastensuojelun työntekijät tapaavat sijaishuollossa olevia lapsia varsin eri lailla, vähimmillään harvemmin kuin kerran vuodessa ja enimmillään neljä kertaa vuodessa sijoituspaikan etäisyyden, sijoituksen keston ja tarpeen mukaan. Sijaisperheissä asuvat nuoret tapaavat työntekijää harvemmin kuin laitoksissa ja perhekodeissa asuvat lapset. Lähes viidennes (19 %) sijaisvanhemmista kertoi, ettei lapsilla ollut lainkaan mahdollisuutta tavata sosiaalityöntekijäänsä

Tarkastuksessa todettiin, kuinka välinpitämättömästi kunnissa suhtaudutaan lakeihin, jotka määrittävät lastensuojelun tasoa ja vaatimuksia. (Valtiontalouden tarkastusvirasto, tarkastuskertomus 6/2012, Lastensuojelu).

Lastensuojelulain säännökset velvoittavat lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistämiseen – ei pahoinvoinnin lisäämiseen.

Maamme lukuisat sijaishuoltoa tarjoavat tahot eivät ole saaneet riittävää ohjausta ja opastusta siitä, kuinka toimia lapsen edun mukaisella tavalla. Näillä tahoilla ei ole myöskään riittävää tietoa lastensuojelulain säännöksistä.

Tällä hetkellä käytäntönä on se, että kunnat maksavat sijaishuollon palveluista, olivatpa ne mitä tahansa. Tilanne on ajautunut nurinkuriseksi; kun kunnan pitäisi valvoa ja maksavana tahona vaatia hyvää ja laadukasta hoitoa lapsille, sijaishuoltopaikat tuntuvat elävän pellossa ja tanssittavan kunnan lastensuojelun työntekijöitä. Kuten eräs äiti osuvasti totesi; sijaisperhe vetää sosiaalityöntekijöitä kuin pässiä narusta.

Lastensuojelulain 54 §:n mukaan;

Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin.

Lastensuojelulain 4 §: n mukaan;

Lastensuojelun on edistettävä lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lastensuojelun on pyrittävä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan riittävän varhain havaittuihin ongelmiin.

Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle:

1) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet;

2) mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon;

3) taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen;

4) turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden;

5) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen;

6) mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan; sekä

7) kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.

 

Lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja käytettävä ensisijaisesti avohuollon tukitoimia, jollei lapsen etu muuta vaadi. Kun sijaishuolto on lapsen edun kannalta tarpeen, se on järjestettävä viivytyksettä. Sijaishuoltoa toteutettaessa on otettava lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.

Lakiin kirjattu perheen jälleen yhdistämisen velvoite tarkoittaa, että sijaishuollon laatua pitäisi arvioida sen mukaan, kuinka nopeasti se kykenee tekemään itsensä tarpeettomaksi eli palauttamaan lapsen takaisin kotiinsa. Tämä sama itsensä tarpeettomaksi tekemisen tavoitehan pitäisi olla koko lastensuojelutoiminnalla. Yhteiskunnan peruspalvelujen tulisi toimia niin, ettei lastensuojelua lainkaan tarvittaisi.

Kun sijaishuoltopaikassa väkivaltaa kokenut nuori vapautuu sosiaalivankeudestaan, hän voi päätyä mihin tahansa yhteiskunnan normeja rikkovaan tekoon. Väkivalta kasvattaa uhmaa ja yhteiskunnan vastaisuutta.

Julkisuudessa muutama vuosi sitten ollut Nekalan kaksoismurhan oikeudenkäynti paljasti, minkälaisiin silmittömiin väkivallantekoihin lastensuojelun huostaanottamat nuoret voivat päätyä. Tekijät olivat 17, 19 ja 21 -vuotiaita, heidät oli otettu huostaan 9-14 vuoden iässä. Tekijät löivät, potkivat ja kiduttivat uhrejaan. Muitakin esimerkkejä löytyy.

Nämä julkisen vallan suojeluksessa olleet nuoret tekijät ovat myös uhreja. Kuinka monta sataa tuhatta euroa näiden nuorten syrjäyttämiseen on kulutettu?

”Ammatillisiksi” kasvattajiksi itseään kutsuvat ihmiset siis tuottavat yhteiskuntaamme julmiin väkivaltatekoihin kykenevää nuorisoa. Kunnat jopa maksavat tällaisesta kasvatuksesta.

Lapsen etu?