Kärsimysnäytelmiä

Sosiaalihuollon asiakaslain (laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista) tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa.

Asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.

Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet sekä hänen äidinkielensä ja kulttuuritaustansa.

Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan.

Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sama koskee hänen sosiaalihuoltoonsa liittyviä muita toimenpiteitä. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu.

Alaikäisen asiakkaan toivomukset ja mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla.

Lain velvoitteet ovat varsin selkeät. Laki velvoittaa lastensuojelun työntekijöitä. Lastensuojelun työntekijän tehtävänä on auttaa ja tukea lapsiperheitä.

Missä siis vika, kun lastensuojelun mukaan tulo perheen elämään aiheuttaa usein perheelle pelkoa, ahdistusta ja kärsimystä?

Lastensuojelulain mukaiset tukitoimet ovat lain mukaan vapaaehtoisia, mutta niitä käytetään myös pakkokeinoina. Asiakaslähtöisyys ja perheen auttaminen ei toteudu, kun tarkoituksena onkin valvoa eikä auttaa asiakkaan tarpeiden mukaisella tavalla.

Kiireellisten sijoitusten määrät ovat kasvaneet. Kiireellisen sijoituksen tarkoituksena on turvata lapsen tilanne ja suojata hänet vakavalta vaaralta. Lastensuojelun työntekijät käyttävät kuitenkin kiireellistä sijoitusta kiristääkseen perheitä erilaisten tukitoimien piiriin.

Lastensuojelun työntekijät arvioivat usein lasten mielenterveyttä, vaikkei heillä ole siihen mitään pätevyyttä. Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen tutkimuksen mukaan kouluikäisten lasten huostaanotoissa lapsen mielenterveyteen vedottiin jopa yli kolmasosassa tapauksia ja ikäryhmässä 13-18 -vuotiaat peräti puolessa tapauksista (Hiitola,Heinonen, huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko, hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008).

Lastensuojelun työntekijät arvioivat mielellään myös vanhempien mielenterveyttä, vaikkei heillä ole siihen mitään pätevyyttä.

Mielenterveyden keskusliitto antoi 10.3.2012 julkilausuman;

”Mielenterveysongelmien käyttämisessä lastensuojelutoimenpiteiden perusteena on oltava tarkkana. Mielenterveyden keskusliiton tietoon on tullut, että vanhemman aikaisemmat tai nykyiset mielenterveysongelmat painavat vaa’assa hyvin paljon ja niitä saatetaan jopa käyttää verukkeena lastensuojelupäätöksiä tehtäessä.

Lastensuojelutoimenpiteistä päättävän viranomaisen pitää huolellisesti selvittää huoltajan nykyinen terveydentila, mikäli sitä aiotaan käyttää edes osittain toimenpiteen perusteena.

Lastensuojeluviranomaiset vetoavat usein huoltajan mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta, huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta.

Sosiaaliviranomaisella ei yleensä ole tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vakavuudesta eikä vanhemman oireiden senhetkisestä tilanteesta. Perusoletus näyttää olevan, että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsestaan.

Viranomaisilla on selvästi huonosti tietoa psyykkisen sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.

Hätiköidyt, mielivaltaiset päätökset ovat epäoikeudenmukaisia ja ne aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä. Lapsen erottaminen vanhemmistaan on aina asianomaisille järkyttävä ratkaisu ja siitä voi olla arvaamattomia seurauksia.

Myös taloudelliset seuraamukset voivat olla katastrofaalisia. Jos esimerkiksi pienituloinen yksinhuoltaja on saanut järjestettyä asumistuen, lapsilisän, elatustuen ym. avulla perheen elämän tasapainoon, yhtäkkinen lapsen huostaanotto romuttaa kaiken. Huoltaja menettää heti kaikki lasta koskevat tuet. Niinpä hän ei voi edes pitää entistä asuntoa. Lapsen käynnit vanhemman luona vaikeutuvat, eikä vanhemman ole helppo ottaa lasta takaisin huostaanoton päättyessä tai peruuntuessa. Näin sosiaaliviranomaisen hätiköity, aiheeton huostaanottopäätös aiheuttaa peruuttamattoman vahingon, vaikka päätös muuttuisi huoltajan todellisen terveydentilan ja huoltajana toimimisen kyvyn selvittyä esimerkiksi lääkärinlausunnon perusteella.”

On hyvä, että lastensuojelun työtapoihin on kiinnitetty huomiota.

Lastensuojelun asiakkaan pitää olla todella vahva ja omata hyvä mielenterveys selviytyäkseen lastensuojelun pakkoauttamistoimista. Tällä hetkellä tilastojen mukaan ns. avohuollon tuen piirissä on noin 80 000 lasta. Maassamme tulisi pikaisesti selvittää, mikä on lastensuojelun toimintatapojen yhteys nuorten syrjäytymiseen, itsemurhiin ja perhetragedioihin.