Hartiavoimin

Maassamme tehdään hartiavoimin töitä lasten syrjäyttämiseksi samaan aikaan kun juhlapuheissa kuulemme jokaisen lapsen olevan tärkeä maamme tulevaisuudelle. Hallitusohjelmiin on kirjattu tavoitteiksi selvittää toimintatavat, joilla varhaisesti voidaan estää lasten syrjäytymiskehitys. Mittaamaton määrä erilaisia projekteja on pyörähtänyt käyntiin tarkoituksena tukea nuoria. Missä vika, kun lastensuojelun asiakasmäärät vain kasvavat ja yhä useampi nuori putoaa sosiaalitoimen asiakkaaksi työllistämään sosiaalityöntekijöitä?

Syrjäyttämisen lähtölaukaus ammuttiin 1990 -luvun lopulla Stakesissa (nyk. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), jonka tutkijat kehittelivät varhaisen puuttumisen huolimallin. Kuntien työntekijöitä alettiin kouluttaa huoli puheeksi -tilaisuuksissa tuntemaan huolta ja ilmaisemaan subjektiivisia tuntemuksiaan lastensuojelulle. Monissa kunnissa luetaan edelleen Huolen käsikirjaa, mikä voi hämmästyttää tavallista veronmaksajaa. Sittemmin nämä tutkijat ovat itsekin ilmaisseet hätähuutonsa, kun huolimallia alettiin käyttää lasten leimaamiseen.

Huolimallin käyttöönoton myötä yhä useampi lapsi luokitellaan poikkeavaksi; kyse ei ole siitä, että lapset olisivat jotenkin muuttuneet. Vuosina 1995-2010 erityisopetuksen oppilaiden määrä kolminkertaistui, mikä ilmiönä liittyy varhaiseen puuttumiseen.

Huolimalli aikaansai sen, että kuva hyvästä lapsesta ja kunnollisista vanhemmista on kaventunut ja elämän koko kirjo karsiutunut. Huolimallin mukaan lapsi on normaali eikä herätä huolta, kun hän syö, nukkuu ja käyttäytyy niiden normien mukaan, joita neuvola päiväkoti ja koulu pitävät oikeina. Vanhemmat täyttävät riittävän vanhemmuuden mitan eläessään viranomaisen määrittämää elämää.

Alle kouluikäisten lasten kohdalla syrjäyttämistyö tapahtuu seuraavasti. Yhteiskunnan tuet suunnataan niin, että vanhemmat joutuvat antamaan lapsensa liian varhain päivähoitoon tai lastensuojelun työntekijät pakottavat heidät luovuttamaan lapsensa päivähoitoon.

Päivähoitoryhmät ovat kuitenkin usein niin suuria, ettei lapsi saa siellä yksilöllistä turvaa ja hoivaa, eikä työntekijöille anneta mahdollisuutta tehdä työtään parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkimustiedon mukaan liian varhain aloitettu päivähoito, liian pitkät hoitopäivät, liian suuret ryhmät ja vaihtuvat tai epäpätevät hoitajat ovat riski lapsen kehitykselle (Liisa Keltikangas-Järvinen,2012, Pienen lapsen sosiaalisuus, s. 133).

Lain mukaan lapselle tulee turvata hyvä huolenpito ja tasapainoinen kasvatus. Lapsen tulee saada ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lapseen saatetaan kuitenkin päivähoidossa kohdistaa erilaisia pakkotoimia, kiinnipitoja, pakkonukuttamista, pakkosyöttämistä, sitomista jne. Mikäli vanhemmat ovat eri mieltä lapsensa kohtelusta, heistä saatetaan tehdä lastensuojeluilmoitus. Mikäli lapsi ei sopeudu päivähoitoon ja hän reagoin, lapsi passitetaan psykiatrisiin tutkimuksiin, hänen sanotaan oireilevan ja syitä aletaan etsiä perheen sisältä.

Lapsen neurologisia tutkimuksia pantataan, vaikka vanhemmat niitä pyytävät. Tutkimusten viivästyessä lapselle ilmaantuu enenevästi ongelmia. Lastenpsykiatrisiin hoitokäytäntöihin liittyy edelleenkin vanhempien syyllistäminen. Lapsiin kohdistetaan lastenpsykiatrisilla hoitojaksoilla pakkotoimia, kiinnipitoja ja mattoon käärimisiä siten, että lapsi saattaa tällaisen hoidon jälkeen voida vielä huonommin.

Mikäli lapsi selviytyy kouluikään ilman psykiatrista diagnoosia, hän siirtyy normaalille luokalle. Mikäli lapsi saa jo alle kouluikäisenä psykiatrisen diagnoosin tai jonkinlaisen psykologisen tutkimuksen perusteella lausunnon, se suuntaa hänen tulevaisuuttaan. Olen nähnyt jopa muutaman vuoden ikäisille tehtyjä testejä.

Suomella on erityisluokkasiirtojen maailmanennätys. Erityisluokkasiirron myötä lapsen syrjäytymisen riski kasvaa. Lapsen medikalisointi eli käytöksen selittäminen terveydentilan kautta on lapsen syrjintää. Vanhemmille kerrotaan, että kyseessä on lapsen tukeminen ja mahdollisuus parempaan opetukseen. Näin ei kuitenkaan aina ole. Siirto erityisluokalle saattaa tuoda lapselle paikan koulun varastohuoneessa opetuksesta huolehtivan entisen nosturinkuljettajan kanssa. Erään erityisluokan opettaja vei oppilaansa työelämään tutustumisena kunnan sosiaalitoimistoon ja Kelaan, mikä tuskin edistää nuorten tuntemusta työelämästä.

Perusopetuslain mukaiset velvoitteet eivät toteudu joka kunnassa. Lain mukaan perusopetuksen tulee tukea lapsen kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lapsen oikeus saada tukea koulunkäyntiinsä ei toteudu jokaisessa peruskoulussa. Lapsi ei saa mahdollisuutta keskittyä opiskeluun, kun ryhmien koot ovat suuria, samalla työnsä hyvin hoitamaan pyrkivän opettajan työ vaikeutuu.

Kunnissa on kuitenkin eroja. Maamme peruskouluissa ei lapsen oppimisen tukeminen ja perusopetuksen antaminen suinkaan aina ole pääasia, vaan lapseen kohdistetaan väkivaltaa, jota kutsutaan välttämättömäksi rajoitustoimeksi, lapsi saatetaan eristää tai hän joutuu suoranaisen kiusaamisen kohteeksi, aikuisten taholta.

Liian monella lapsella on paha olo päivähoidossa ja koulussa.

Syrjäyttäminen kohdistuu myös vanhempiin. Mikäli vanhemmat puuttuvat lapsensa saamaan kohteluun ja opetuksen laatuun koulussa, heistä saatetaan tällöinkin tehdä lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelun mukaan tulo perheen elämään tuo ylimääräistä painetta ja pelkoa perheelle, kun lastensuojelulla ei ole tarjota kouluongelmiin muuta kuin perhetyötä tai lapsen huostaanotto. Lastensuojelun työntekijät kuvittelevat, että lapsen oppimisvaikeudet poistuvat vanhempia vaihtamalla.

Nykypäivän huostaanotto lähtee tavallisimmin liikkeelle koulusta ja lapsen koulunkäynnin pulmista. Tutkimustulokset osoittavat varhaiseen päivähoitoon siirtymisen ja kouluiässä esiintyvien käytösongelmien välillä olevan yhteyttä. Tilastot osoittavat, että lastensuojeluun panostaminen aikaansaa yhä lisääntyvässä määrin huostaanottoja.

Mikäli vanhemmat ovat eri mieltä lastensuojelun ehdottamista toimista, vanhempia kehotetaan kääntymään mielenterveystoimiston puoleen ja heitä syytetään yhteistyökyvyttömiksi.

Mielenterveyden Keskusliitto ry on vastikään antanut julkilausuman, jossa se toteaa lastensuojeluviranomaisten vetoavan herkästi vanhemman mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta. Lastensuojeluviranomaisilla ei kuitenkaan ole yleensä tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vaan perusoletus näyttää olevan että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsesta. Liitto toteaa, että viranomaisilla on huonosti tietoa sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.

Lastensuojelun asiakkaan pitää olla todella vahva ja omata hyvä mielenterveys selviytyäkseen lastensuojelun pakkoauttamistoimista. On havaittavissa, että lastensuojelun toimet aikaansaavat vanhemmissa ahdistusta, uupumusta, työstä poissaoloja, vaikka laki velvoittaa sosiaalityöntekijää tukemaan ja antamaan asiakkaalleen hyvää palvelua. Lastensuojelun toimien yhteys perhetragedioihin tulisi selvittää perusteellisesti.

Lastensuojelun avohuollon tuen piirissä olevien lasten määrä on huomattavasti kasvanut ollen tällä hetkellä noin 80 000 lasta. Avohuollon tuen laatua kuvaa hyvin eräs kokenut lastensuojelun virkamies, joka lastensuojeluseminaarissa totesi, ettei hän ole koskaan ymmärtänyt, mitä avohuollon tukitoimet tarkoittavat.

Lastensuojelun työntekijät pakottavat lapsia ja nuoria avohuollon tuen piiriin, esimerkiksi keskustelukäynteihin. Käytännössä yksittäinen nuori kohtaa lukemattomia tahoja; asiantuntijoita, auttajia erilaisissa rooleissa, opettajan, erityisopettajan, opinto-ohjaajan, kuraattorin, terveydenhoitajan, sosiaalityöntekijän, lastenpsykiatrin jne. Mannerheimin lastensuojeluliiton tuoreen selvityksen mukaan lapset ja nuoret kokevat, etteivät he tiedä syytä siihen, miksi he käyvät tapaamassa ammattilaista. Osa nuorista suhtautuu epäillen ammattilaisiin, koska he pelkäävät perheen tilanteeseen puututtavan rajustikin.

Lasten kiireelliset sijoitukset ovat kasvaneet, kun lastensuojelun työntekijät käyttävät kiireellistä sijoitusta myös pakottaakseen perheitä avohuollon tuen piiriin. Kyse ei siis ole tällöin siitä, että lapsi olisi välittömässä vaarassa ja sijoituksen tarpeessa, vaan siitä, että sijoitusta käytetään väärin. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena käyttämä päivähoitopakko ei tutkimustiedon mukaan välttämättä olekaan lasta tukeva toimi, vaan saattaa olla jopa riski lapsen kehitykselle.

2000 -luvun ilmiö on erilaiset perhekuntoutusta tarjoavat yksiköt, joihin lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan saamaan ”kuntoutusta”. Kyseessä ei siis ole esimerkiksi päihdehoitoa tarjoava yksikkö, vaan tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.

Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan.

Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.

Päihdehoidon kärsiessä niukoista resursseista tällainen tavallisten päihteettömien perheiden ”kuntouttaminen” on vähintäänkin kyseenalaista. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi.

Lapsen syrjäyttäminen sijaishuollossa tapahtuu seuraavasti. Lapsi, joka on otettu huostaan esimerkiksi koulunkäyntiongelmien takia, ei saakaan laadukasta opetusta. Usein käy niin, että lapsi joutuu käymään peruskoulunsa laitoksen keittiössä kotikoulussa laitoksen lähihoitajaopiskelijan ohjauksessa. Lapsi, joka on otettu huostaan psykiatrisin perustein, ei saakaan psykiatrista hoitoa. Voi käydä niin, että laitoksen hoitajana oleva sosionomi tai lähihoitajaopiskelija toimivat hänen ”terapeutteinaan”.

Lapsiin kohdistetaan sijaishuollossa pakkoa, eristämistä ja epäasiallisia kasvatuskeinoja, simputusta, jotka aikaansaavat uhmaa, vihaa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan. Lapset sairastuvat, kun heidät erotetaan vanhemmistaan ja läheisistään. Kun lapsi ahdistuu koti-ikävässään, hänen sanotaan oireilevan ja hänelle syötetään psyykenlääkkeitä. Kelan tutkimusten mukaan vain murto-osa nuorista selviää lastensuojelun toimista. Tutkimuksen mukaan teini-iässä sijoitetuista pojista 80 % oli vielä 23-24 -vuotiaina ilman peruskoulun jälkeistä koulutusta.

Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle aikaansaa suuren riskin syrjäytymiselle. Tästä huolimatta maassamme on päädytty sijoittamaan noin 17 000 lasta kodin ulkopuolelle. Sijoitustoimintaan liittyy erityinen piirre; kunnat ovat valmiit maksamaan huomattavia summia (jopa yli 20 000 euroa kuukaudessa) siitä, että lapsi syrjäytetään. Valtio suostuu jopa maksamaan valtionosuuksina tukea kunnille tästä toiminnasta.

Lastensuojelun toimintatapoihin kuuluu edelleen lapsen vieroittaminen vanhemmistaan ja suvustaan, vaikka laki velvoittaa tukemaan lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpitoa. Mistä johtuu, että lastensuojelulakiin kirjattu perheen jälleenyhdistämisen velvoite ei toteudu, vaan lastensuojelun työntekijät pitävät väkisin lapsia huostaanotettuina lapsen täysi-ikäisyyteen saakka? Syrjäyttämisen lopullinen niitti tapahtuu, kun 18 -vuotias huostaanotettu lähtee maailmalle ja läheisin ihminen löytyy kunnan sosiaalitoimistosta.

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja hoivaan. Sopimus velvoittaa valtiota kunnioittamaan lapsen vanhempien vastuuta ja velvollisuuksia lasten kasvatuksessa. Viranomaisen tulee lasta koskevassa päätöksenteossa, esimerkiksi päivähoidossa, koulussa, terveydenhuollossa ja lastensuojelussa arvioida päätöstensä ja toimiensa vaikutukset lasten kannalta.

Ihmisoikeussopimukset ja lastensuojelulaki velvoittavat viranomaista tukemaan lapsen vanhempia niin, ettei viimesijaiseen keinoon, huostaanottoon tulisi tarvetta. Ihmisoikeussopimusten ja lakien velvoitteet tulee sisäistää ja viime kädessä pakolla toteuttaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavia tuomioita, mikä tarkoittaa, että maamme viranomaiset ylintä oikeusastetta, korkeinta hallinto-oikeutta, myöten ovat hyväksyneet lapsen perhe-elämään ja vapauteen kajoamiset.

Päättäjien asenne ja suhtautuminen lapseen ja tämän vanhempiin on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on velvoittavan ihmisoikeussopimukseen täytäntöönpano maassamme sekä tutkimustulosten huomioiminen päätöksenteossa. Budjeteista päättävien tulee tietää, mitä seurauksia heidän ratkaisuistaan aiheutuu. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, ettei maamme viranomaisilla ole riittävästi tietoa lapsen oikeuksien sopimuksesta.

Päivähoitokeskustelu tulisi yhdistää keskusteluun koulupahoinvoinnista ja huostaanotoista. Todellista varhaista puuttumista ja ennaltaehkäisevää toimintaa on tieteellisen tutkimustiedon huomioiminen päätöksenteossa. Panostus päivähoitoon ja kouluun sijaishuollon paisuttamisen sijaan on todellista syrjäytymisen ennaltaehkäisyä.